Mämmi on noin 10 -vuotias ihan tavallinen koululainen, vaikka ulkomuodoltaan hän voi jonkun mielestä näyttääkin oranssilta läjältä. Mämmi pohtii kaikkien alakoululaisten tavoin elämän iloja ja suruja, mokaa toisinaan ja välillä venyy huippusuorituksiin.

Mämmissä esillä olevat aiheet ja teemat ovat syntyneet koululaisten Tupulle lähettämistä kysymyksistä ja huolista. Tekstari- ja Nettitupu olivat LNK ry:n ja paikallisseurtakuntien ylläpitämiä kirkon tukipalveluja lapsille ja nuorille. Niiden toiminta on siirtynyt Sekaisin Chattiin.

Mämmi videosarja ja opettajamateriaali on kehitetty Helsingin seurakunnissa ja vuoden 2017 lopulla Lasten ja nuorten keskus ry, Helsingin seurakunnat ja kirkon kasvatus- ja perhetyö alkoivat tekemään sisältöjä yhdessä. Animaatiokopla on tehnyt sekä animaatiot että Mämmi-hahmot.