
Mämmi ja kaverit solmussa
Mämmillä on ollut kavereiden kanssa päivällä solmuinen riitatilanne. Kaverit yltyvät syyttelemään toisiaan aina esi-isien aikaan saakka. Miten solmu aukeaa? Mämmi…
Mämmillä on ollut kavereiden kanssa päivällä solmuinen riitatilanne. Kaverit yltyvät syyttelemään toisiaan aina esi-isien aikaan saakka. Miten solmu aukeaa? Mämmi…
Mämmi ja yllätysvieras Mämmi ja kaverit saavat juhlaansa yllätysvieraan toiselta planeetalta! Vieras hämmästelee Mämmin ja kavereiden juhlaa ja esittelee oman…
Mämmin luokassa on aloitettu pussausleikki, johon Mämmi ei halua osallistua. Paetessaan pussaajia hän törmää vloggaaja ja tubettaja Tumeen, joka kertoo…
Mämmillä on syntymäpäivät, mutta ennen sitä hän joutuu riitoihin koulunpihalla. Mämmille tulee hylätty olo eikä hän halua kutsua ketään synttäreilleen….
Mämmillä on koulukuvaus ja samana aamuna hän huomaa otsassaan kaamean finnin. Noloa! Sirkka-ystävä toteaa, että ilman finniä ei voi kasvaa…
Mämmin Sirkka- ystävä on lomalla Thaimaassa. Mämmi kuulee väärin ja luulee, että Sirkka on taivaassa ja kuollut. Kuolemanpelko valtaa Mämmin….
Mämmi tapaa sattumalta jäätelökioskilla Sampo Marjomaan. Jännittämiseen ja pelkoihin liittyvät kokemukset mietityttävät Mämmiä edelleen. Sampo kertoo, miten jännittämisestä voi tulla…
Mämmiä jännittää ja pelottaa uuteen kouluun meneminen. ”Huomaako kukaan minua?” Kommellusten kautta Mämmi saa uuden ystävän ja mukavia koulukavereita.
Mämmi osallistuu muiden tavoin koulujen väliseen juoksukilpailuun. Juoksu ei ole Mämmin vahvin laji ja hän pelkää nolaavansa itsensä ja koko koulun….