Opettajalle
Mämmin luokassa on aloitettu pussausleikki eikä Mämmi pidä siitä yhtään. Onneksi mukaan astuu neuvokas Tume, vloggaaja ja tubettaja.
Jaksossa sivutaan lapsen seksuaalisuutta ja oikeutta määrätä itse omasta ruumiistaan. Opettajan tehtävänä on painottaa, että jokaisella lapsella on oikeus päättää itse siitä, mihin suostuu. Kaikkeen ei myöskään ole hyvä suostua, vaikka ehkä ajattelisi, että niin pitäisi tehdä. Tehtävien avulla harjoitellaan itsensä puolustamista, mutta myös luottamusta toiseen ihmiseen.
Keskusteluvinkki
Ennen katselua
Sovitaan sormimerkit, jotka tarkoittavat ikää. Opettaja antaa erilaisia asioita, joihin oppilaat vastaavat, minkä ikäisenä lapsi osaa jo itse päättää, mitä hän tekee. Jos sormet eivät riitä, kädet jätetään pöydälle. Aiheista voidaan myös keskustella.
Minkä ikäisenä voit mielestäsi
- tulla itse kouluun?
- olla yksin kotona?
- päättää, mitä puet yllesi?
- päättää, mitä syöt välipalaksi?
- päättää, mitä harrastat?
- päättää, miten paljon käytät peliaikaa?
- valita itse kaverisi?
- pussata jotakuta?
- ihastua?
- alkaa seurustella?
Katselun jälkeen
- Miksi Mämmi ei pitänyt pussaamisesta?
- Minkä neuvon Tume antoi?
Toimintavinkki
Voidaan harjoitella luottamuksen löytämistä. Valitaan luokasta yksi vapaaehtoinen. Hän valitsee ympärilleen neljästä kuuteen oppilasta, joihin hän luottaa. Sen jälkeen hän asettuu keskelle, sulkee silmänsä ja nojaa eri suuntiin. Muiden on oltava luottamuksen arvoisia ja otettava keskellä oleva kiinni ja kevyesti työnnettävä seuraavaan suuntaan.
Luottamusta voidaan harjoitella myös niin, että rakennetaan rata merkitsemällä se esimerkiksi maalarinteipillä lattiaan. Radalle voidaan rakentaa myös esteitä tuoleista ja pöydistä, jotka pitää kiertää. Oppilas valitsee avustajan ja sulkee silmänsä. Avustajan tehtävä on kuljettaa oppilas radan läpi vierellä kulkien ja ohjeita antaen.
Lopuksi voidaan harjoitella ein sanomista samalla tavalla kuin Mämmi. Yksi oppilaista on Mämmi, jota toinen oppilas lähestyy hitaasti. Kun Mämmi ei halua tämän tulevan enää lähemmäs, hän nostaa päättävästi kätensä eteen ja sanoo ”Lopeta”. Oppilaan on toteltava tätä käskyä. Voidaan puhua eri ihmisten välisistä eroista siinä, miten lähelle he päästävät toisen ihmisen ja missä kohden se alkaa tuntua kiusalliselta. Samalla tavoin voi sanoa ”Lopeta”, jos joku kiusaa tai härnää. Lopettamiskäskyn on oltava tarpeeksi topakka.
Askarteluvinkki
Suunnittele merkki, joka kertoo kuvana ohjeen, miten voisit toimia koulussa, kaverien seurassa, netissä niin, ettet luokkaa tai pahoita kenenkään mieltä. Oppilaiden maailma on usein täynnä kieltoja (Älä kiusaa, älä lyö… ). Tehtävässä käännetään asia päinvastaiseksi: Ollaan yhdessä! Otetaan mukaan! Lainataan kaverille! Pyydetään anteeksi! Annetaan tilaa! Odotetaan vuoroa! Ohjeita voidaan keksiä lisää ennen kuin suunnitellaan merkkejä.
Kirjavinkki
Lue: https://www.unicef.fi/lapsen-oikeudet/lapsen-oikeuksien-julistus/
Miten lasten oikeuksien julistus velvoittaa aikuisia suojelemaan lapsia? Millaisia ohjeita se antaa aikuisille?